sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Syksyn dekkaritärpit





On jo tullut tavaksi näyttää puolivuosittain Ruumiin kulttuurissa ilmestyvä uutuusdekkarilista ja vertailla sitä omiin luettuihin ja luettaviin. Kurkataan kuitenkin ensin, mitä kuuluu keväiselle uutuuslistalle.

Kevään listalta olin ajatellut lukea seuraavat:

Christian Rönnbacka: Julma (Bazar), koska pidin paljon sarjan aloitusosasta Operaatio Troijalainen.  Julman tilanne on nyt se, että ostin sen tällä viikolla itselleni äänikirjaversiona puhelimeeni lenkkiseuraksi ja parin tunnin verran olen jo kuunnellutkin. (Kuunneltu on, enkä edes malttanut tyytyä lenkkiseurana vaan piti sitten loppupuoli jo kuunnella muuten!)

Seppo Jokinen: Vihan sukua (CrimeTime), koska komisario Koskinen on suurimpia suosikkejani. Teos osoittautui oikeaksi dekkarihelmeksi, mielestäni jopa koko Koskis-sarjan toistaiseksi parhaaksi.

Ann Cleeves: Vera – kuolemanhiljaisuus (Karisto), koska olen lukenut kaiken Cleevesiltä suomennetun ja katsoin myös Vera-sarjan televisiosta talvella. Tämä kirja on edelleen aloittamatta.

M. J. McGrath: Lumipoika (Like), koska edellinen osa Grönlantiin sijoittuvasta sarjasta oli hyvä. Lumipojalle kävi vähän nolosti. Lainasin sen kirjastosta, luin kolmisenkymmentä sivua ja vein takaisin. Ei vain lähtenyt viemään.

Simo Pajunen:Musta rengas (Myllylahti), koska pidin edellisestäkin Pajusen jatkosodan käpykaartilaisesta kertovasta kirjasta. Valitettavasti tämänkään kirjan kanssa en ole tämän edemmäs päässyt. Olen saanut siitä arvostelukappaleen, joka on hautautunut pinossa luvattoman alas. Nyt toimeksi tämän kanssa, lupaan! (Kuten linkistä näkyy, lupaus on pidetty!)

Johanna Tuomola: Murhaaja vierelläsi (Myllylahti), koska työpaikkani on aika lähellä Lohjan poliisiasemaa, jossa Noora Nurkka työskentelee. Kirja luettu ja hyväksi havaittu!

Donna Leon: Turvasatama (Otava), koska Guido Brunetti on niin hyvä. Samoin Paolan ruuat! Brunettin kanssa olisi mukavaa viettää iltaa, mutta on jäänyt toistaiseksi.

Qiu Xiaolong: Kuolemanjärvi (Otava), koska tämä Kiinaan sijoittuva sarja on kiinnostava ja laadukas. Uh, edelleen luettavien listalla.

Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vihaiset koirat (Tammi), koska sarjan aloitusosa oli vakuuttava. Tämän jo kerran toin kirjastosta kotiin, mutta palautin sitten, koska en saanut aloitettua. Uusi yritys vielä jossain vaiheessa!

Pyysin keväällä myös lukijoilta suosituksia ja tällaisia sain:

Katarina Wennstam: Alfauros
Mons Kallentoft: Kevätkuolema. Tämä kirjakin on jostain löytänyt tiensä pinoihini. Luen siis vielä joskus!
Vesa Vanhanen: Seitsemän oikein. Myös tämä kirja on tuossa pinossa odottelemassa!
Roslund & Hellström: Kaksi soturia (Tämän kohdalla on sen verran tapahtunut edistystä, että olen hankkinut samojen kirjailijoiden dekkarin Tyttö katujen alta pokkariversion.)
Simon Lelic: Tuomio
Sara Blaedel: Nimimerkki Prinsessa
Peter James: Kuolema kulkee kannoilla
Jørgen Brekke: Uneton

Kiitos mainioista suosituksista! Totuushan on, että vaikka lukisin vain pelkästään dekkareita, en millään pysyisi uutuuksien tahdissa. Lisäksi vielä vanhoja hyviäkin on kosolti lukematta. Ruumiin kulttuurissa 3/2013 luetellaan taas yli 120 uutuutta!




Syksyn uutuuksista on jo luettuna seuraavat:


Jo hankittuna tai muuten aika varmasti jossain vaiheessa lukuun tulevat:

Philip Kerr: Kalpea rikollinen. Pyysin tästä arvostelukappaleenkin, koska sarjan aloitusosa Liekit Berliinissä oli varsin kiehtova. Berliini-noiria, ja vielä historiallista!
Ursula Poznanski: Vii5i. Kirjaa on kovasti kehuttu ja arvostelukappalekin tuli jo kesäkuussa. Uusi tekijä kiinnostaa. Itävaltaan sijoittuminen plussaa.
Arnaldur Indriðason: Mestaruusottelu. Arnaldur on suosikkejani pohjoismaisista dekkaristeista, ja kaikki suomennokset olen lukenut nauttien.
Sirpa Tabet: Kaikki kaupan. Ruumiin kulttuurissa kerrotaankin syy Tabetin pitkään julkaisutaukoon. Olen lukenut kirjailijan koko tähänastisen tuotannon, tosin osittain siksi, että asuimme jonkin aikaa samassa kunnassa. Tabetin kirjoista kaksi sijoittuu tuonne järven taakse meiltä katsoen!
Matti Rönkä: Levantin kyy. Voih, viimeinen Viktor Kärppä! Rönkä tekee Mankellit eli lopettaa ajoissa. Kirjan ostan isänpäivälahjaksi miehelle, mutta älkää kertoko sitä. Saatan lukea sen ennen antamista…
Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa. Tämäkin ilmestyi kuin varkain jo kesällä. Edellinen osa, ensimmäinen suomennos Kadonneet oli ihan hyvä. Kirjailijan esittelyjen perusteella on syytä odottaa tästä enemmän. Pitää hankkia kirjastosta pikimmiten.
Tarquin Hall: Vish Puri ja nauruun kuolleen miehen tapaus. Tämä leppoisa ja itserakas kaveri vei sydämeni ensimmäisen suomennoksen myötä. Kirjastolistalle siis!
Camilla Läckberg: Enkelintekijä. Läckberg herättää ristiriitaisia tuntemuksia. Kiukustun usein kirjoja lukiessani, mutta silti vain ajaudun lukemaan niitä. Varmaan sorrun taas tähänkin, kun se kirjastossa tulee vastaan. (Elisa Kirjan messutarjous sai minut koukkuunsa: ostin Enkelintekijän äänikirjaversion itselleni.)
Belinda Bauer: Kadonneet lapset. Aiemmat Exmooriin sijoittuneet dekkarit ovat olleet koukuttavia. Tämä on sarjan kolmas osa, tosin itsenäisesti luettava myös. Arvostelukappale odottelee tuossa lukijaansa. (Linkin takaa löytyy nyt juttuni tästä!)
Elizabeth Hand: Katoava valo. Islantiin ja Suomeenkin sijoittunut Pimeää kohti oli viimevuotisia yllätyksiä. Synkkää mutta taitavaa!
Marisha Pessl: Yönäytös. Blogikavereitten vastaanotto ollut hieman ristikkäistä, joten tämäkin järkäle on lukulistalla. Kirjassa on 725 sivua, joten toivokaamme vetovoimaisuutta juonelta. Tarkoitus on kirjoittaa kirjasta arvio lehteen.
Alicia Giménez Bartlett: Petra Delicado ja vihaiset koirat. Katso, mitä kirjoitin puoli vuotta sitten.

Lisäksi olen sinisellä pylpyrällä merkinnyt listaan vielä kiinnostavat tai sellaiset, joiden sarjoista on edellisiä osia rästissä… Oikeasti harmittaa, että olen pudonnut vaikkapa Peter Robinsonin mahtavien dekkareitten suomennosten vauhdista. Kolme ensimmäistä olen lukenut ja pitänyt valtavasti. Kirjasto kutsuu taas!

Hyvät kirjat eivät siis lukemalla lopu, mikä tietysti on varsin lohdullista. Mitkä ovat Sinun syksyn dekkaritärppisi?


 P.S: Suomen dekkariseura ry:n jäsenlehti Ruumiin kulttuuri on muuten aivan mahtava lehti ja sopii jokaisen dekkarifanin luettavaksi. Lehti ilmestyy neljästi vuodessa. Sitä voi ostaa irtonumeroina, mutta kätevintä on liittyä seuran jäseneksi hintaan 35 euroa. Silloin lehti tulee ihan kotiin asti!

11 kommenttia:

  1. Onneksi teet tämän listauksen säännöllisesti, niin kuulen uusista, kiinnostavista kirjoista ja kirjailijoista. Messujen jälkeen pidän dekkariviikon ja ajattelin sähkökirjana ostaa luettavaa. Seuraan sinun dekkarimakuasi, joten minun dekkaritärpit löytyvät listaltasi. Paitsi luen lisäksi aina uusimman Rossmannin ja Hammereiden kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanna! Kivaa, että tästä on iloa muillekin. Ann Rosmanin Majakanvartijan tytär on ollut jo pitkään hyllyssä odottelemassa. :)

      Poista
  2. Lisään vielä yhden, joka tosin näkyi Ruumiin kulttuurin sivullasi: Marko Kilpi: Kuolematon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä lisäys! Kilven aiemmat olen kaikki lukenut ja varsinkin toisesta pidin kovasti. Tämän uuden aihe vain vaikuttaa sellaiselta, että en ole ihan varma, milloin sen lukemiseen tulee oikea hetki.

      Poista
  3. Oi, sun on pakko lukea Yönäytös! :)

    VastaaPoista
  4. Ruumiin kulttuuri 1-3/2013 -lehtiä vielä odotellessa, tuosta sinun syksyn listastasi olen selättänyt: Enkelintekijä, Kiltti tyttö, Kosto ikuisessa kaupungissa, Veripailakat, Synkkä niin kuin sydämeni ja Intiaani.
    Yönäytös on jo lainassa ja Vish Purin matkaan Intiaan lähden ehdottomasti. Kaikkoseen ja Ohlssoniin aion tutustua. Varauksessa kirjastosta ovat Outi Pakkasen Rakastaja ja Pasi Ilmari Jääskeläisen Sielut kulkevat sateessa.
    Kai Ekholmin Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava oli mielenkiintoinen.
    Ja tosiaan keväältäkin on lukematta monta hyvää sekä myös menneiltä vuosilta.
    Ja sitten olisi vielä ne liki sata esikoiskirjaa ...

    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika samoja luemme! Vielä vain kun jostain saisi lisää aikaa :)

      PIJ:n Sielut on minunkin lukulistallani, mutta en ole sitä laskenut jännäriksi. Saapa nähdä, mihin luokkaan se oikein putoaa, jos mihinkään. Hieno dekkarisyksy taas!

      Poista
    2. Totta tuon PIJ:n Sielujen suhteen. Sekoitin sen Harjukaupungin salakäytäviin, jossa avainsanoina mm. kauhu, scifi, fantasia. Molemmat kuitenkin aion lukea. Sieluthan on lukeminen.fi Lukupiirikirjana marraskuussa.
      Sirpa

      Poista
  5. Muutama tuosta uutuuslistasta on ollut luettavani ja jäänyt kesken, mutta niitä ei varmaankaan kannata tähän listata. Miten minusta tuntuu, että määrä alkaa pikku hiljaa voittaa laadun näissä uutuuksissa? Onneksi on näitä blogi-vinkkejä, jotka helpottavat valintoja.
    Arnalduria luen tällä hetkellä, se sarja ei petä, Mankell on kirjaston varauksissa. Uutuuksista paras on mielestäni ollut Kupoli, joskin sen taustalla väkisinkin tuntuu häämöttävän Ruusun nimi, mutta se onkin suosikkini tällä saralla.
    Olipa hyvä kuulla, että muillakin jää kirjoja kesken tai jopa kokonaan lukematta, voin taas nukkua yöni rauhassa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kivaa, jos minun kesken jääneeni ja kokonaan aloittamattomani antavat muillekin sielunrauhan :) Totuushan vain on, että kaikki ei ole kaikkien mieleen, ja kun tarjontaa on todella runsaasti, on turha koettaa väkisin lukea itseä heikosti viehättävää. Dekkareita ainakin kun luen lähinnä viihtyäkseni.

      Uutuuksia tosiaan pukkaa melkoisesti, ja saattaapa näppituntumassa tasosta olla jotain perääkin. Toisaalta on vaikea sanoa mitään puolesta tai vastaan, kun en ole milloinkaan kaikkea uutta saati vanhaa tosiaankaan kerennyt lukea.

      Hyvää dekkarisyksyä!

      Poista