sunnuntai 19. elokuuta 2012

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Kansi on herkullinen!



Varoitus! Tämä teksti sisältää juonipaljastuksia Camilla Läckbergin edellisestä kirjasta Merenneito! Jos siis et ole vielä sitä lukenut, kehotan lopettamaan tämän päivityksen lukemisen tähän. Muussa tapauksessa jatka vapaasti, sillä Majakanvartijan murhaajaa en aio paljastaa.

Majakanvartija on Läckbergin Länsi-Ruotsin rannikolle pieneen Fjällbackan kaupunkiin sijoittuva dekkari. Sankaripariskuntana jatkavat poliisi Patrik ja hänen kirjailijavaimonsa Erica. Merenneito loppuu kaikkien aikojen cliffhangeriin. Patrik on saanut sydänkohtauksen työpaikalla. Samaan aikaan viimeisillään raskaana olevat sisarukset Anna ja Erica ajavat kolarin. Kirja päättyy suureen rysähdykseen.

Majakanvartijan alussa ollaan hautajaisissa, joissa viimeiseen lepoon siunataan pientä keskosena syntynyttä Annan ja Danin poikavauvaa. Muut selvisivät kolarista ainakin ulkoisesti pienin vammoin. Ericalla ja Patrikilla on terveet kaksospojat, ja Patrik on palaamassa työelämään saatuaan elimistöltään varoituksen. Tahtia olisi helpotettava. Vain Annan tilanne vaikuttaa pahalta, sillä hän on todella vakavasti masentunut menetettyään lapsensa.

Läckberg kirjoittaa jälleen tuttuun tyyliinsä käyttäen nopeita, tv-sarjamaisia leikkauksia. Henkilöitä on todella paljon. Vanhojen tuttujen poliisien ja Annan perheen lisäksi seurataan kunnan kylpylähankkeessa mukana olevia henkilöitä. Hankkeessa tuntuu olevan jotain mätää. Vielä mukana on paikkakunnalle palannut Mats, josta on tullut kunnan uusi ja taitava talouspäällikkö, sekä Annie, Matsin lukioaikainen rakkaus, joka palaa omistamalleen Gråskärin majakkasaarelle pienen Sam-poikansa kanssa, sekä Matsin iäkkäät vanhemmat. Mukaan tulee vielä lastensa kanssa Tanskaan paennut Madeleine. Eikä siinä vielä kaikki. Gråskäriä kutsutaan yleisesti Gastholmeniksi, Aavesaareksi, jolta kuolleet eivät pääse pois. Jokaisen luvun alussa on katkelma saarella 1870-luvulla eläneestä Emiliestä ja hänen kummallisesta Karl-miehestään. Tästä ratkaisusta tuli suoraan mieleen Åsa Larssonin uusin eli Uhrilahja. Läckberg on kuitenkin nivonut mukaan annoksen yliluonnollista, mistä Larsson taas on luopunut. Minusta dekkarissa ei tarvita mitään yliluonnollisia voimia. Murhat ovat murhia ja kauhugenre sitten erikseen. Makuasia tämä toki on, eikä Läckbergkään onneksi tätä puolta kauheasti korosta. Sen voi myös tulkita toisin ja laittaa mielenjärkkymisen piikkiin halutessaan.

Henkilökaarti on siis todella mittava. Varsin pian Mats löydetään asunnostaan luoti päässään. Joku on ampunut häntä takaraivoon eteisessä, mutta silminnäkijöitä ei ole. Poliisi on ihmeissään. Mats on ollut hyvin pidetty ja sosiaalinen kaveri, mutta hän ei ole paljastanut yksityiselämästään mitään uusille eikä vanhoillekaan työkavereilleen. Kukaan ei tunnu tietävän miehestä oikein mitään. Ainoa mielenkiintoinen tapaus on tapahtunut Göteborgissa ennen kuin Mats muutti takaisin Fjällbackaan. Nuorisojoukko pahoinpiteli hänet raa’asti, mutta ketään ei saatu kiinni teosta.

Tuttuun tapaan poliisit möhlivät oikeastaan kaiken mahdollisen. Miten voi olla niin surkeita työntekijöitä kokonainen poliisilaitos täynnä? Ainoat täyspäiset tuntuvat olevan Patrik ja Paula, Mellbergin avovaimon tytär, sekä laitoksen sihteeri Annika. Mutta edes koko puljua tosiasiallisesti johtava Patrik ei tajua etsiä murhatun talouspäällikön matkapuhelinta ja tietokonetta ennen kuin useampi päivä on kulunut! Tai miten voi ainoan asunnosta löytyvän johtolangan unohtaa takkinsa taskuun viikoksi?? No, jos näitä mokailuja ei olisi ollut, rikos olisi ehkä selvinnyt ennen kuin koossa olisi ollut 500 sivua… Jälleen Ericakin saa itsensä tungettua hengenvaaraan, vaikka tällä kertaa Patrik ei tuokaan hänelle tutkimusaineistoa kotiin iltalukemiseksi.

Ei siis juurikaan uutta Läckbergiä aiemmin lukeneille. Tuttu rahantekosabluuna on käytössä jälleen. Silti kirjan parissa viihtyi oikein mainiosti yhden viikonlopun. Tuttujen ihmisten parissa on turvallista. Tietää, mitä saa, vaikka sitten välillä ärsyttääkin. Kirjassa kulkee vahvana teemana perheväkivalta, jonka uhreja ovat niin vaimot kuin lapsetkin. Rankka asia, josta kyllä kannattaakirjoittaa kirjoja, dekkareitakin. Patrikia ja muita fjällbackalaisia kauhistuttaa, kuinka yleistä silmitön naisten ja lasten pahoinpitely on Ruotsissa. Valitettavasti se ei ainakaan harvinaisempaa ole Suomessa.

Kannessa on lainaus Dagens Nyheteristä: ”Läckbergin paras kirja”. No ei ole. Kivenhakkaajaa en ole vielä lukenut, mutta aloitusosa Jääprinsessa sekä edellinen Merenneito ovat kyllä selvästi parempia kuin tämä. 

Kustantajan suuntaan sellainen toivomus, että olisi mukavaa, jos sarjojen osissa olisi aina alkusivuilla luettelo osista järjestyksessä. Blogini suosituimpia hakuja on viime aikoina ollut ”Camilla Läckbergin kirjat järjestyksessä”. Helpottaisi kummasti kirjakaupassa tai kirjastossa päätöstä tehdessä, jos tällainen luettelo kirjasta löytyisi.

Camilla Läckbergin Fjällbacka-sarjan suomennokset järjestyksessä:

Jääprinsessa
Saarnaaja
Kivenhakkaaja
Pahanilmanlintu
Majakanvartija (Fyrvaktaren, suom. Outi Menna, Gummerus 2012, 503 s.)
Enkelintekijä

3 kommenttia:

  1. Tämä on nyt tuolla hyllyllä odottamassa vuoroaan, mutta taidan säästää vasta Italiaan pohjoisen ikävää lievittämään :) Merenneidon jälkeen ei ole varmasti helppo täyttää odotuksia, mutta minä olenkin nyt nollannut ne niin, että en oikeastaan odotakaan muuta kuin sitä turvallisen tuttua Läckbergiä :)

    VastaaPoista
  2. Voi, Merenneito oli niin huikea ja jätti kyllä aikamoiseen odotukseen tämän uusimman kirjan suhteen. Tämä odottaa jo lukemistaan, mutta aion vielä tovin pantata :)

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut kaikki Läckbergit ja Merenneito on minusta paras. Tässä on kaunis kansi, eikä kirja ihan huono ole, voisiko se ollakaan...Camilla on todella betrannut ihan alkuajoistaan. Minä pidän kirjan yliluonnollisesta osiosta siksi, että Läckberg tuo sen niin onnistneesti esiin. Se on ja pysyy taustalla. Nyt tuntuu siltä, että Majakanvartija ei hätyyttele vuoden parhaita trillereitä.

    VastaaPoista