sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Gillian Flynn: Kiltti tyttö



Mitä sanoa kirjasta, jonka toivoisi jokaisen viihdyttävän kirjan ystävän lukevan, mutta joka on niin juonivetoinen, ettei siitä voi oikein mitään kertoa paljastamatta liikaa? Lue tämä kirja, jos pidät vangitsevasta psykologisesta jännityksestä ja siitä, ettei voi hetkeäkään olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuu. Lue tämä kirja, jos sinulla on aikaa istua nenä kirjassa useampikin tunti, sillä kirjan jättäminen kesken hetkeksikään vaatii ponnisteluja ja siinä on sentään melkein 450 sivua.

Puhun siis kesän yhdestä myyntihitistä, yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin kirjasta Kiltti tyttö (Gone Girl). Kirjan mustanpuhuvat kannet alkoivat tiheään tahtiin vilahdella kirjablogeissa ja lehdissäkin, mutta en oikein syttynyt. Mistä kummasta tässä nyt kohkataan? Mutta kun yhä arvovaltaisemmat blogistit alkoivat tästä pitää ääntä, kiinnostuin lopulta minäkin. Sain kirjan ennakkoversion lahjaksi blogiystävältäni Booksylta (<3), ja sitten se olikin menoa.

Kirjan luin aika viattomana, sillä vasta tätä juttua väsätessäni tajusin, että etunimi Gillian viittaa naiseen (uhh, tyhmä minä). Flynn (s. 1971) on kotoisin Kansas Citystä Missourista, joten Kiltin tytön tapahtumat on sijoitettu kirjoittajalle tuttuihin maisemiin. Samoille seuduille sijoittuvat myös kahden edellisen teoksen tapahtumat. Esikoisteos Sharp Objects vaikuttaa kirjailijan kotisivujen esittelyn perusteella todella pelottavalta. Toimittaja Camille Peaker palaa kotikaupunkiinsa selvittämään kahden pikkutytön kammottavaa murhaa. Palatessaan hän joutuu kohtaamaan oman julman menneisyytensä ja perheensä riekaleet. Dark Places vaikuttaa vähintäänkin yhtä pelottavalta. Seitsemänvuotias Libby pakenee ja pelastuu, kun hänen viisitoistavuotias veljensä surmaa muun perheen. Libby todistaa veljeään vastaan, ja tämä joutuu vankilaan. Kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin traumatisoitunut Libby koettaa tienata lupaamalla etsiä todisteita, joiden avulla veli pääsisi vapaaksi. Libby joutuu kohtaamaan lapsuutensa kauhut ja huomaa jälleen pakenevansa henkensä edestä.

Näihin kahteen edeltäjään verrattuna Kiltti tyttö vaikuttaakin aika leppoisalta kirjalta! Mukana ei ole lapsia eikä aivan mielettöminä riehuvia mielipuolia, ainakaan paljon. Kiltin tytön viehätys piilee paljolti paitsi loistavasti punotussa juonessa myös taiten laaditussa rakenteessa. Kuten kannessakin sanotaan, jokaisella tarinalla on kaksi puolta. Lukija pääsee heti alusta mukaan tarinan kumpaankin puoleen.

Nick ja Amy Dunnen viides hääpäivä ei ala kovin hyvissä tunnelmissa. Nickiä ahdistaa avioliiton tila jo aamulla vuoteessa, kun hän herää keittiöstä kantautuviin kokkaamisen ääniin. Pariskunta on ollut oikea kiiltokuvaesimerkki täydellisestä onnesta avioituessaan, mutta nykyhetki on kaukana idyllistä. Nick on ollut menestyvä toimittaja, mutta internet, bloggaajat ja lama ovat vieneet aikakauslehdiltä asiakkaat, ja Nick on saanut potkut. Naistenlehtiin psykologisia testejä laatinut Amy on myös irtisanottu. New Yorkista pari on muuttanut pikkuruiseen Carthagen kaupunkiin Missouriin hoitamaan Nickin vanhempia. Äiti on sairastunut syöpään ja isä Alzheimerin tautiin. Carthagessa Nick koettaa päästä jaloilleen kaksossiskonsa kanssa perustamansa baarin avulla. Rahat yritykseen on lainattu Amylta, joka taas on saanut rahat psykologivanhemmiltaan. He ovat aikoinaan rikastuneet julkaisemalla opettavaista lastenkirjasarjaa Ihmetyttö Amy, jonka sankaritar muistuttaa hämmästyttävästi Amya…

Painajainen alkaa, kun Nickin naapuri soittaa hääpäivän iltapäivänä ja kertoo, että Nickin ja Amyn kodin ulko-ovi näyttää olevan auki ja kissa on pihalla. Nick rientää kotiin. Siellä on selviä kamppailun jälkiä olohuoneessa, mutta Amysta ei jälkeäkään. Alkaa poliisitutkinta ja etsintä. Nickiä luonnollisesti kuulustellaan, ja poliisi vaikuttaa epäluuloiselta. Nick vielä paljastaa lukijalle valehdelleensa useastakin yksityiskohdasta poliisille! Samaan aikaan lukija saa eteensä otteita Amyn päiväkirjasta, jossa hän kertoo rakastumisestaan Nickiin. Mies on ollut vastaus kaikkiin hänen unelmiinsa. Vähitellen päiväkirjamerkinnöistä alkaa kuitenkin paljastua yhä synkempiä asioita ja pahaenteisempiä seikkoja.

Amyn ja Nickin traditioihin on kuulunut hääpäiviin liittyvä aarteenetsintäleikki. Amy on ripotellut ympäri kaupunkia toisiinsa johtavia vihjeitä, jotka ratkaisemalla Nick on lopulta löytänyt hääpäivälahjansa. Nickin tyrmistykseksi poliisi löytää vaatehuoneesta lahjapaketin, josta paljastuu ensimmäinen vihjekirje. Amyn etsintöjen lisäksi alkaa siis myös häälahjan etsintä. Kylmä kauhunhiki alkaa nousta Nickin otsalle.

Tässä pääpiirteissään tarinan lähtötilanne. Siinä näyttäisi olevan aineksia, joista Flynn on rakennellut aiempiakin kirjojaan. Menneisyyden salaisuudet, jotenkin vinksahtaneet perheet, painajaismainen tunnelma. Juuri kun lukija kuvittelee lopultakin käsittävänsä, miten tilanne ratkeaa, seuraa yllätys. Ainakin minä annoin yllättää itseni useaan kertaan ennen loppua. Ei paha. Henkilökuvauksessa Flynn on mahdottoman taitava. Jälkikäteen ajateltuna kirjassa ei ollut yhtäkään mukavaa ihmistä, mutta kaikkien toiminta on kuitenkin järkeenkäyvän tuntuista. Flynn myös näyttää viiltävästi, miten media pyörittää tragedioita ja tekee niillä tiliä häikäilemättä ja miten taitavat manipuloijat taas osaavat pyörittää mediaa.

Mikäli yhtään osaan kustannusmaailman menoa ennalta arvata, suomennetaan vielä Flynnin aiemmatkin teokset, jotka ovat olleet menestyksiä nekin. Ainakin toivon niin! Kiltistä tytöstä on näemmä tekeillä myös elokuva. En ihmettele.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö (Gone Girl)
Suom. Terhi Kuusisto. WSOY 2013. 447 s.


Ennakkokappale lahjaksi blogiystävältä. Kiitos!

14 kommenttia:

  1. Hyvä plokkaus. Kirja odottelee vielä lukemista hyllyssä.

    VastaaPoista
  2. Jaan ajatuksesi tästä kirjasta ihan prikulleen! Luin kirjan jo aiemmin tänä vuonna englanninkielisenä versiona, sain ennakkokappaleen suomennoksen ja olen hehkuttanut kirjaa erittäin varmasti ympäriinsä. Muutama tuttavani, jotka lukevat äärimmäisen paljon tämän tyyppisiä kirjoja eivät olleet ihan yhtä vakuuttuneita kuin minä, mutta minuun kirjan taiten punottu juoni teki kyllä vaikutuksen. En muista lukeneeni yhtä vetävää kirjaa vähään aikaan.

    VastaaPoista
  3. Kirsi, en voinut lukea koko juttuasi, sillä minä hitsivieköön! vielä luen tämän kirjan. Minulle riitti jo lause jossain blogissa, että kyseessä kuin avioliittoromaani, jossa kaksi kertoo omalta kantiltaan tarinaa tms. Toivottavasti olen oikeassa kirjassa;) Mutta tämä kirja on nyt siirtynyt lukemattomien pinoista jo yöpöytähyllyyni, joten...

    VastaaPoista
  4. Kyllä, kovaa settiä Flynniltä. Tykkäsin!

    VastaaPoista
  5. En ehkä ole enää ihan niin vaikuttunut nyt muutama kuukausi lukemisen jälkeen, mutta kirja onnistui todellakin yllättämään useampaan kertaan ja aion ehdottomasti lukea nuo muutkin Flynnin kirjat. Dark Places itse asiassa on jo lainassa kirjastosta, ja olen lukenut, että Flynnin muut kirjat olisivat vielä parempia kuin Kiltti tyttö. Aika karmivalta nuo Flynnin aiemmat kirjat tietenkin kuulostavat. On pieni ihme, jollei niitä myös suomenneta, koska Kiltti tyttö on tainnut olla aikamoinen menestys myös Suomessa.

    VastaaPoista
  6. Minäkin vain silmäilin kirjoituksesi, koska tämä kirja odottaa vielä hyllyssä lukuvuoroaan. Kai se pitää piakkoin lukaista pois, koska se näyttää herättäneen sen verran keskustelua. Ja sitten voisikin hommata ne muutkin Flynnin kirjat - kovasti siis luotan siihen, että pidän tästä kirjasta :)

    VastaaPoista
  7. Flynnin kirja tulee ehdottomasti olemana mukana jännityskirjaviikollani. Saa olla viikon ainoa uutuus (jos uutuuksiksi luetaan viimeisen vuoden - kahden aikana ilmestyneet). Haluan olla lukukoukussa ja viihtyä. :)

    VastaaPoista
  8. Nyt tuntuu, että 'kaikki' kirjoittavat tästä kirjasta. No, minä luen sen sitten, kun se tulee vastaan kirjastossa (varmaan parin vuoden kuluttua).

    VastaaPoista
  9. Minulle tämä oli sellainen ok, ei mikään huippu, mutta viihdyin kyllä, vaikkakaan en koukkuuntunut sillä tavalla niin kuin monille on ilmeisesti käynyt. =D Itse kaipasin jopa enemmän raisumpaa menoa, ja hullumpia juonenkäänteitä; nyt en oikeastaan yllättynyt missään vaiheessa. (Se ärsyttää, yllätyn aina iloisesti silloin kun YLLÄTYN =D )Nuo Flynnin aikaisemmat kirjat kuulostavat todella kiinostavilta, toivottavasti pian suomennetaan.

    VastaaPoista
  10. Ajattelenko liikaa lukiessani? Ehkä en osaa heittäytyä tarpeeksi. Minua tämä ei nimittäin yllättänyt, ja lukemistani sävytti koko ajan hienoinen ärsyyntyminen. Kiltti tyttö tuntuu jakaneen mielipiteitä.

    VastaaPoista
  11. Kiitos kaikille kommenteista (joita saa edelleen jättää)! Kirja tosiaan tuntuu jakavan lukijat. Minäkin pidän itseäni välillä turhankin kyynisenä, mutta tämän kanssa heittäytyminen onnistui. Olin ihan oikeasti aika monesti ainakin loppupuolella vietävissä. Juuri kun luulin tietäväni, miten kaikessa oikein käy, olikin vielä jokin käänne tulossa.

    Tämä taitaa olla myös sellainen kirja, jonka jälkihehku jää lyhyehköksi, sillä eihän tämä mitään suurta taidetta ole vaan kertakäyttöistä viihdettä todellisuuspakoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, olen nyt Kiltin tytön puolessa välissä ja koska en halua lukea sitä muuta kuin iltamyöhällä ja yöllä, odotan koko ajan iltaa ja yötä. En tiedä mitä luen, mutta Flynn kyllä osaa koukuttaa. On tämä jotenkin aika erilainen...

      Poista
  12. Surkein kirja ikinä! Ihan kuin ette olisi koskaan mitään lukeneet, jos tää kerran on niin hirveän koukuttava. Ihan teinikamaa ja naurettava loppu!

    VastaaPoista
  13. Onneksi sattui olemaan vapaa viikko, koska pari päivää sitten hain kirjn kirjastosta ja ei sitä voinut millään jättää kesken. Mahtava kirja!

    VastaaPoista