maanantai 7. syyskuuta 2015

Onnea voittajille! Turun kirjamessuilla tavataan!



Kirjamessuliput on lopultakin arvottu. Pahoittelen pientä viivästystä asiassa, mutta aina ei pysty itse yksin päättämään aikataulustaan, vaan perhe ja työ vaativat osansa. Nyt on kuitenkin lahjomaton www.random.org sanonut sanottavansa.

Määräaikaan mennessä (klo 20.00 su 6.9.2015) arvontaan osallistui kaikkiaan viisitoista eri henkilöä ja heistä suurin osa ilmoittautui mukaan molempien pakettien arvontoihin. Kiitokset aktiivisuudestanne! Poimin kommenttien alle pudonneet vastaukset myös mukaan listoille, eli esimerkiksi nimimerkki Siinatar oli mukana kummassakin arvonnassa.

Ensimmäisessä arvonnassa numeroin osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä kellonajat huomioiden 1-15. Arvontakone osui numeron 14 kohdalle, eli onnittelut, Marja-Liisa!
Toisessa arvonnassa käänsin listan ylösalaisin, ja kun numero 4 on voittaja, lähtevät kirja ja messulippu Katariinaa Mikkolalle! Onnea!


Kiitän vielä lämpimästi kaikkia osallistujia. Antamanne messuvinkit ovat loistavia kaikki, kunpa aikaa olisi ne toteuttaa. Mutta vinkatkaapa messujen jälkeen, miten suunnitelmanne onnistuivat. Messuilla toivottavasti tavataan!

Turun kirjamessulippuja arvotaan myös messujen omalla Facebook-sivulla parhaillaankin, ja kannattaa muutenkin seurata messutohinoita eri kanavilta. Kukaties vielä lykästää!

***

Arvontaliput tarjosi Turun kirjamessut ja Mari Jungstedtin kirjan Viimeinen näytös Otava. Kiitos!

2 kommenttia:

  1. Onnea voittajille =)! Harmillisesti ei arpaonni suosinut, vaikka huomioitkin osallistumiseni =D.
    -Siinatar-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ensi kerralla on parempi onni matkassa! Lippuarvontoja järjestetään varmasti vielä jossain toisaalla, kannattaa olla silmä tarkkana :D

      Poista