Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Ritari (Puiden tarinoita II)

– Rakkaus ei pakene, sanoi Prinsessa. – Se juurtuu. Se pysyy, kasvaa, kantaa hedelmää ja uhmaa kaikkea sitä, mikä on mahdotonta ja toivotonta.

Enpä tiennytkään, että kansainvälistä lastenkirjapäivää on vietetty jo vuodesta 1967 lähtien huhtikuun toisena H. C. Andersenin syntymäpäivän kunniaksi. Loistava syy juhlia, ja merkkipäivä innosti minuakin lopulta tarttumaan puolisen vuotta sitten saamaani lastenkirjan arvostelukappaleeseen. Tosin luettuani mietin pitkän tovin, onko kyseessä sittenkään lastenkirja lainkaan. Satu- ja kuvakirja nyt kuitenkin.

Luin siis Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita -sarjan toisen osan Ritari. Kyseessä on täysin itsenäinen osa sarjaa, joten ei haittaa lainkaan, vaikka ei olisi aiemmin julkaistua Puuseppää vielä lukenutkaan. Sarja on sekä sisällöltään että ulkoasultaan huoliteltu ja kunnianhimoinen. Puuseppä muuten oli vuoden 2014 Junior Finlandia -ehdokkaanakin, ja syystä.

Küttnerin ja Tietäväisen sadut ovat samalla kertaa hyvin perinteisiä ja moderneja. Ritarissa palataan sadun alkujuurille aikaan, jolloin ne olivat aikuisten viihdettä. Siksi mukana on piirteitä, joihin ei välttämättä ole lastenkirjoissa tottunut törmäämään. Tällaisesta esimerkkinä vaikkapa toisen päähenkilön raaka ja häikäilemätön murha ruumiin paloitteluineen. Tosin tiedän, että lapsetkin viihtyvät kunnon kauhutarinoiden parissa, mutta ainakin turvallinen lukija lienee monelle tarpeen tätä kirjaa iltasaduksi käytettäessä. Lohikäärmekään ei koe kovin lempeää kohtaloa. Moderniutta tarinassa edustaa Prinsessa, joka ei alistu pelastettavan rooliin vaan toimii itse määrätietoisesti oikeaksi katsomansa asian puolesta. Muutenkaan ei edetä ihan perinteisen satukaavan mukaan.

Kuningaskunta elelee ilman kuningasta, koska sukupolvia sitten Lohikäärme söi viimeisen hallitsijan. Kuninkaan sukua kuitenkin on vielä elossa, ja viimeisin heistä on Ritari. Nuorukainen on päättänyt omistaa elämänsä Lohikäärmeen tuhoamiseen. Odottamaton löytö Lohikäärmeen luolan edustalla kuitenkin muuttaa Ritarin suunnitelmat, ja hän jättää kaiken taakseen ja vaeltaa kauas etelään.

Etelässä Ritari kohtaa Prinsessan ja kohtalonsa. Ilkeiden juonien vuoksi Prinsessa joutuu lähtemään maastaan vain tammenterho mukanaan. Yllättäen Prinsessa onnistuu tammenterhon välityksellä tekemään sen, mihin kukaan muu ennen häntä ei ollut pystynyt. Suuri tammi liittyy olennaisesti loppuratkaisuun. Mieleen nousee etsimättä Kalevalan suuri tammi, joka pimensi auringon latvuksellaan.

Ritari on monitasoinen, mielikuvitusta ruokkiva satu. Valitettavasti en pysty kirjaa kotioloissa testaamaan sopivan kohderyhmän puuttuessa, mutta itse pidin tarinasta ja Ville Tietäväisen hienosta, puhuttelevasta kuvituksesta. Sopii siis myös aikuisille ja on siten loistavaa iltasatuainesta. Uskoisin, että kirja herättää mielenkiintoisia keskusteluja satuhetken kuluessa ja sen jälkeenkin.

Puiden tarinoiden seuraava osa Merenkulkija on jo tuloillaan.

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Ritari (Puiden tarinoita II)

Books North 2014. 30 s.

Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Onnittelut myös 210 vuotta täyttävälle satusetä Andersenille!