tiistai 17. helmikuuta 2015

Tuomas Vimma: Ruutukymppi



Kylläpä lukijan aika suorastaan kiitää! Huomasin nimittäin, että on ehtinyt kulua jo puolitoista vuotta siitä, kun kuuntelin Tuomas Vimman Raksan. Tunnelmani ovat kirjoitukseni perusteella olleet hieman ambivalentit, mutta plussalle on kuitenkin kivuttu selvästi, sillä oli pyytänyt kustantajalta arvostelukappaleen jatko-osasta Ruutukymppi. Tuossa lukemattomien kirjojen pinossa teos on sitten kulkenut ylös ja alas todella pitkään, mutta lopulta vain senkin vuoro koitti. Ja kivaa oli, että koitti, sillä ahmaisin kirjan muutamassa tunnissa sunnuntain ratoksi.

Ruutukymppiin oli helppoa solahtaa sisään, koska päähenkilöt olivat jo entuudestaan tuttuja. Joitakin vuosia on Raksan tapahtumista kulunut, mutta asetelmat ovat ennallaan. Danika Stenhammar johtaa rakennusliike Hyperboreaa jääkylmästi ja raudanlujin ottein. Kunnollisuuden perikuva eli projektipäällikkö Sami nauttii kiivaasta työtahdista ja ennen kaikkea firman tarjoamista poikkeuksellisista eduista. Sami on jonkinlainen rakennusalan hyveellinen ritari, joka haluaa tehdä kaiken oikein ja hyvin.

Liika rehellisyys ja kunniantunto ovat käydä Samille kalliiksi, kun hän ajautuu tekemään Uskomaton urakka -nimistä remontointi- ja sisustustosi-tv-sarjaa. Danika päästää irti parhaasta työntekijästään vain pitkin hampain, mutta tv-työ alkaa houkuttaa Samia liikaa. Osansa on tuotantoyhtiön hemaisevalla assarillakin, mutta ennen kaikkea Sami alkaa kaivata muutosta. Työntävänä voimana toimii Hyperborean asiakkaaksi pyrkivä hollantilainen tähtiarkkitehti Piet van der Dick, jonka häikäisevä hymy lumoaa Danikankin.

Tyynyjenpöyhimisohjelmien kulissien taakse pääseminen osoittautuu kuitenkin joksikin aivan muuksi kuin Sami on kuvitellut. Ei ole tarkoituskaan tehdä oikeita korjauksia, vaan kyhätä lavasteita ja saada kaikki näyttämään hyvältä kuvassa. TV-ohjelman tekeminen rakennustyömaalla ei todellakaan ole ongelmatonta!

Raksasta tuttuun tapaan Vimma kirjoittaa herkullisen liioitellen. TV-yhtiön pussissa ei taida olla yhtään puhdasta jauhohaituvaa. Töitä painetaan infernaalisesti, ja kommelluksia ja vastoinkäymisiä sattuu mennen tullen. Koko ajan tuntuu katastrofi olevan yhä vääjäämättömämpi lopputulos projektista. Miten kummassa voi sotkusta kukaan selvitä kuivin jaloin?! Seassa kun soheltavat niin diktaattorimainen ohjaaja kuin ammattitaidoton sisustussuunnittelija kaiken muun ohella. Lopussa on sitten kuitenkin vielä yllätys, jonka on jo osannut aavistaa olevan tulossa mutta joka kuitenkin lyö ällikällä. Voi Sami-parkaa!

Kirja on siis hyvin nopealukuinen ja viihdyttävä. Sarjojen ongelmilta ei silti Vimmakaan täysin välty. Sisustusohjelmien pilkkaaminen (ja karun totuuden paljastaminen?!) on hyvä idea ja pitää Ruutukympin suhteellisen raikkaana, mutta mitään täydellistä uutuuden viehätystä siihen ei millään enää saa. Väkisinkin tulevat vanhat ideat osin toistetuiksi. Lisäksi on pitänyt hieman pidätelläkin, koska luvassa on vielä kolmas teos (Firman mies, 2014). Mitään lopullista ratkaisua ei siis Samin osalta voi vielä odottaakaan, oikeastaan minkään asian suhteen.

Nopealukuisuudestaan huolimatta Ruutukymppi on myös omalla tavallaan hidas teos. Varsinaiseen asiaan eli sisustusohjelman tekemiseen päästään kunnolla vasta kirjan loppupuoliskolla. Alkuun pohjustetaan pitkään sitä, miten Sami päätyy koko ohjelmantekoprosessiin mukaan, vaikka jo kirjan nimi paljastaa, että niinhän siinä tulee vääjäämättä käymään. Mukana on myös sivujuonia, jotka eivät olennaisesti liity oikein mihinkään. Tästä esimerkkinä Samin kaverin Karin kohtalo ja vierailu hänen luonaan Fiskarsin taiteilijayhteisössä. Kivaahan on toki kuulla, mitä edellisen kirjan henkilöille kuuluu, mutta täytteeltä vaikuttaa silti.

Kolmatta osaa en enää kehdannut pyytää arvostelukappaleena, kun tämän kakkosenkin lukeminen lykkääntyi näin pitkään. Jos Firman mies kuitenkin jossain eteen tulee, pitänee sekin lukaista! Hieman nimittäin jäi kaivelemaan, saako Sami koskaan sanottua Danikalle, mitä ihan oikeasti ajattelee tästä ja tuntee tätä kohtaan?

Tuomas Vimma: Ruutukymppi
Gummerus 2013. 348 s.


Arvostelukappale. Kiitokset kustantajalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti