maanantai 1. joulukuuta 2014

Kolme inspiroivaa blogia




Blogeissa kiertelee monenlaista kiertokirjehaastetta, joita koetan yleensä vältellä. Nyt kuitenkin Lukutoukan kulttuuriblogin Krista kirjoitti niin kauniisti blogistani, että en voi ohittaa tätä juttua:

Jos kaipaan dekkarivinkkiä, menen Kirsin tykö. Hän kirjoittaa syvällisesti ja lämmöllä kirjoista, ja etenkin dekkarien suhteen hänellä on pettämätön vainu. Hän tietää jo vähän tuntemattomammistakin nimistä, kenestä ehkä tulemme vielä kuulemaan. Olen Kirsinkin tavannut pariin otteeseen livenä, ja hän on ihana ihminen. <3

Virtuaalihalaus Kristalle, jonka oma elämänmyönteinen asenne huokuu blogista. Tulen aina hyvälle mielelle, kun käyn Lukutoukkaa kurkkaamassa tai kun törmään blogiin tai sen emäntään muualla somessa. Kuten Krista paljastaa, olemme pariin otteeseen onnistuneet tapaamaan ihan oikeastikin mukavissa merkeissä.

Ideana on siis nimetä kolme blogia, joista kokee inspiroituvansa. Kirjablogeihin rantauduttuaan haaste on mennyt hieman sisäänlämpiäväksi, joten päätin laittaa omaan listaani kaksi muuta aihetta käsittelevää blogia ja ottaa mukaan vain yhden kirjablogin. 

Hyönteisdokumentti-blogin hdcanis ehti nimetä Jokken kirjanurkan juuri hetki sitten omalle listalleen, mutta en anna sen häiritä. Kirjablogien sankassa joukossa miesten ylläpitämät blogit ovat vähemmistössä. Jokke on kirjoittanut kivaa ja monipuolista blogiaan melkein yhtä kauan kuin minä omaani, ja olemme seurailleet toisiamme ahkerasti alusta pitäen. Jokke kirjoittaa tinkimättömästi melkein millaisista kirjoista tahansa. Hänellä on raikkaan persoonallisia kirjavalintoja ja aina perusteelliset ja punnitut perusteet arvioissaan.

Blogi on hiljattain irrottautunut Ja kaikkea muuta -blogista, jossa blogien emäntä Minna Vuo-Cho kirjoittaa nykyään lähinnä kirjoista ja aiemmin myös ruuasta. Olen laiska etsimään uusia tuulia kokkailuihini, mutta Minnan kivan rennolla otteella pitämästä blogista olen poiminut useita ideoita, jotka ovat toimiviksi ja herkullisiksi osoittautuneet. Koska olen Minnankin tavannut ihan nenätysten, kuulen mielessäni hänen tumman äänensä blogia lukiessani. Mukavan rauhoittavaa! Ja inspiroivaa!


Tällaisia blogeja en lue sitäkään vertaa kuin ruokablogeja, mutta joitakin sentään. Kolmikymppinen Päivi ei ole ihan untuvikko blogimaailmassa, vaan on jo ehtinyt viritellä monenlaista. Nakit ja MUTSI -blogissa seuraillaan pikkulapsiperheen ei niin täydellistä omakotitaloelämää. Päivi kirjoittaa räväkästi, rehellisesti ja avoimesti puhuttelevien kuvien kera arjestaan. Mutta huumoriakaan ei ole unohdettu eikä myönteisyyttä. Tykkään! Vaikka oma pikkulapsiperheen arki on jo autuaasti ohitettu, monet Päivin tuntemuksista on silti hauska jakaa. Suosittelen!

10 kommenttia:

  1. Minä taisin ehtiä Joken nimeämisessä ensin :). Hyvistä blogeista on runsaudenpulaa, tällä hetkellä on vaikeaa vilkuilla kaikkea inspiroivaa, mutta Krista on siinä aivan oikeassa, että Sinulla on paljon hyviä dekkari-postauksia -- vaikka sitten olisimmekin mieltymyksinemme hieman eri suunnilla.
    Hyvää joulunalusaikaa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokken blogi on kirjablogien kulmakiviä, joten eipä ihme, että meistä aika moni on päätynyt samaan ratkaisuun :D

      Mukavaa ja kirjaisaa joulunaikaa Sinullekin!

      Poista
  2. Kiitos kunniasta, pitää valmistella omaa postausta. Hyviä blogeja on tosi paljon eli on vaikeaa valita vain kolmea, kaikki nimeäjä blogit ovat loistavia. Blogistanin etu on minusta erilaisuus ja erikoistuminen, siihen mikä "kiinnostaa".

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kommenttini poistui sitten kokonaan! :D Sitä vain, että olen Joken kanssa tismalleen samaa mieltä: erilaisuus on vain rikkautta. Lukijoita ja kirjamakujakin on niin montaa eri sorttia joten on myös hyvä, että eri kirjablogit erikoistuvat ja ovat eri tyylisiä. Jokaiselle jotakin. Olisi tylsää, jos kaikki bloggaisivat vain samoista kirjoista ja tismalleen samaan tyyliin.

      Poista
    2. Totta tosiaan turisette :D Mitään iloa ei olisi yksimielisestä hymistelystä, vaan nimenomaan keskustelu on koko jutun pointti. Sitä jatkakaamme, Jokken sanoin kirjarummutus jatkukoon!

      Poista
  4. Kiitos, kiitos, kiitos vielä tätäkin kautta. Ehkä ruokablogiinkin tulee taas kaikkea uutta, kun ollaan päästy tästä flunssakierteestä ja reissuistakin kotiutunut, ainakin hetkeksi :-) Täytyypä oikein miettiä tätä haastetta. Hyviä blogeja on tosiaan paljon ja minullakin seurannassa montakymmentä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt on sitten haastetta pistetty eteenpäin... http://tatakeittioelamaa.blogspot.fi/2014/12/inspiroituessa.html

      Poista