keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia





Sinikka Nopolan lyhytproosakokoelma Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia osoittautui välipalakirjaksi, jonka parissa viihtyi pari hajanaista tuntia ihan mainiosti ja joka pikkuisen paikoin hymyilyttikin mutta joka ei sen kummemmin sykähdyttänyt. Kokoelma keikkui jo toukokuun Mitä Suomi lukee -listalla sijalla kuusi, ja kirjakaupan tyrkkyhyllyssä se oli sijoitettu näkyvästi sekä paperisena että äänikirjaversiona, joten menestystuotteesta lienee kyse. Tekstit onkin käsittääkseni ensin kirjoitettu radiolle, jossa Erja Manto on ne lukenut. Sellaisina ne varmasti toimivatkin parhaiten, lyhyinä ja napakoina radiopakinoina. Tämän voisikin mainiosti kuunnella vain äänikirjaversiona.

Nopolan tyylistä ja hämäläisen luonteenlaadun analysoinnista kyllä pidän. Olen esimerkiksi viihtynyt mainiosti Eilan, Rampen ja likan parissa, onpa ollut kyse sitten kirjasta, äänikirjasta tai teatterisovituksesta. Aina on toiminut. Nopolalla on tarkka silmä ja terävähkö kieli, yhdistelmä, josta kyllä nautin. Tässä kyseisessä kokoelmassa vain on paikoin hieman väkisinpuristamisen makua, joka häiritsi.

Ironian piiskalla Nopola sivaltaa milloin Facebook-addikteja, milloin kuninkaallisten elämää kiihkeästi seuraavia tavallisia tallaajia. Hauskimmat näistä taisivat olla ne, joissa Nopola käy virsikirjauudistajien kimppuun. Kyllä kannattaa mennä klassiset virret uudistamaan, kun kirkkokansa sitten sankoin joukoin ryntää niitä veisaamaan peräti kuuden hengen voimin. Pidin myös samaan henkeen uudistetun Mombasa-iskelmän päivityksestä.

Nopolan jonkinlainen alter ego lienee Käytännön ihminen, joka pähkäilee monenlaisissa tilanteissa. Käytännön ihminen asuu, kierrättää, käy hautajaisissa, on avainvastaavana, nimeää asioita ja ilmiöitä, elää täysillä, osallistuu pihatalkoisiin, rakastuu ja kuolee. Kaikki tapahtuu hämäläisellä hötkyilemättömällä ja huomiokammoisella asenteella.

Tiesittekö muuten, että oikeasti heinäkuu on kuukausista julmin? ”Se maistuu asioilta, joiden oletetaan lisäävän onnellisuuttamme: vapaa-aika, loma, aurinko, lämpö, mansikka, mustikka, mökkeily, saunominen, järvenranta – ja perhe. Juuri sen perhesuuntautuneisuuden takia siitä on tullut yksi vuoden pelätyimmistä, jopa vihatuimmista kuukausista.”

Sinikka Nopola: Matkustan melko harvoin ja muita kirjoituksia
WSOY 2012. 140 s.

4 kommenttia:

  1. Luin tämän juuri vähän aikaa sitten (ja kirjoittanen siitä tämän viikon aikana). Minulle tämä oli ensikosketus Nopolan teksteihin, ja tykkäsin kyllä kovasti. Mukava välipalakirja tosiaan, nautiskelinkin tämän pieninä suupaloina vähän kerrallaan. Kerta-annoksena nautittuna minulla olisi saattanut tulla vähän ähky, mutta muutamalle päivälle jaettuna kokoelma toimi loistavasti! :)

    VastaaPoista
  2. Sinikka Nopolan huumori vetosi minun nauruhermoihini. Tunnistan itseni esimerkiksi Käytännön ihmisestä, joka ei voi olla kovin kauan ulkona tai olohuoneessa, ettei naapuri luule, että hänellä ei ole muuta tekemistä.

    VastaaPoista
  3. Olen samaa mieltä, että nämä toimivat paremmin radiopakinoina, sillä tavoin itsekin löysin Nopolan tekstit. Nyt kun lapsille olen lukenut Nopoloiden Risto Räppääjiä, on hauska huomata jotain samanlaista pohjavirettä tekstissä, sellaista lakonista ja toteavaa tyyliä.

    VastaaPoista
  4. En ole lukenut tätä, mutta jostain muusta Nopolan lyhytproosakokoelmasta muistan pitäneeni. Olisikohan se ollut Ei tehrä tästä ny numeroo? Hämäläishuumoria :)

    VastaaPoista