sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike




Suhtaudun yleensä varautuneesti menestyskirjojen jatko-osiin, jotka usein tuntuvat puhtaalta rahastukselta ja ovat sen vuoksi väkisintehdyn tuntuisia. Epäluuloa tunsin myös Tuomas Kyrön uutta Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjaa kohtaan. Mutta kun sitten kirja julkaistiin, en enää malttanut, vaan pakko oli tutustua tähänkin. Kyllä en pettynyt!

Olin hieman myöhäisherännäinen Mielensäpahoittajan suhteen, ja kuuntelin sen äänikirjana viime talvena. Ihastuin, ja tunnelmani löytyvät täältä. Nämä ensimmäiset tekstithän on alkuaan kirjoitettu sarjaksi radioon ja Antti Litja lukee ne. Syntytapa selittää tekstien löyhähkön yhteenkuuluvuuden ja paikoittaisen epäloogisuudenkin. Kokoelman tekstit ovat ikään kuin mielipidekirjoituksia, joista koko Mielensäpahoittajan hahmo muuten on alkuaan saanut lähtökipinänsä.

Ruskeakastikkeessa on hieman toisenlainen rakenne. Edelleen tekstit ovat napakoita yksinpuheluja, jotka alkavat sillä Kyllä minä niin mieleni pahoitin -aloituksella ja päättyvät kaikki P.S:ään. Edelleen kahdeksankymppinen ärripurri jupisee maailman menosta, mutta nyt kaikkia tekstejä yhdistää teema eli ruoka ja kokonaisuudessa on jonkinlainen juonirunkokin. Toimii hyvin.

Mielensäpahoittajan luona käynyt ruma ihminen eli kunnan kotipalvelun Raisa on tehnyt liian hyvää työtä ja on siksi siirretty toiselle alueelle. Tilalle lähetetään nuori ilmeetön ja maalattu tyttö, joka ei osaa toimia kuten pitäisi. Päähenkilömme reagoi jäärämäiseen tapaansa, eli lukitsee oven eikä päästä työntekijää enää sisälle. Mutta jotain pitäisi syödäkin. Ruoanlaittotaito vain puuttuu. Tosin hän ensin päättää olla kokonaan syömättä, mutta seuraukset ovat ikävät: ”Useampi päivä ilman lämmintä ruokaa ja nyt rupesi tuntumaan että maailma oli humalassa. Kieppui, heilutti, tömähteli. Televisiosta rupesi tulemaan kummallista puhetta.” Kirjastostakaan ei ole apua, koska saatavana olevat keittokirjat ovat eksoottisia ja etnisiä, vaikka mies haluaa entistä. Onneksi kätköistä löytyy vaimon reseptikansio.

Kahdeksankymppinen mies alkaa opetella kokkaamista. Samalla hän kaihoten muistelee entisaikojen televisiokokkeja, Jaakko Kolmosta ja Teija Sopasta, jotka tekivät kunnon ruokaa rauhallisesti ja hötkyilemättä. ”Teijalle ruuanlaitto ei ollut mikään kilpailu, että kuka silppuaa sipulin nopeammin kuin silmä näkee.” Kokkaustaitojen on kehityttäväkin, ettei joudu huostaan otetuksi, lääkäri Kivinkinen ja poika kun ovat syystä huolissaan vanhan miehen pärjäämisestä ihan omin voimin. Mutta pian ruuan tuoksut houkuttelevat kuutisenkymmentä vuotta vihanpitoa pitäneen naapurinkin pistäytymään.

Jälleen Mielensäpahoittaja jurputtaa ja jupisee monesta nykyajan ilmiöstä, mutta alta pilkahtaa aina kuin huomaamatta ymmärtävä ja lämminsydäminen ihminen. Vaimo on jo huonossa kunnossa vuodeosastolla, mutta uskollisesti mies käy häntä koulutaksikyydillä katsomassa ja syöttämässäkin. Naapurissa on vaimona thainainen, jonka vanhus opastaa vaimonsa vanhoille marja- ja sienipaikoille. Naapurinmiehen suhtautumistapaa voi kuitenkin arvostella: ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun Kolehmainen ei poimi marjoja eikä sieniä. Suuttui kamalasti, kun hänen metsiinsä tuli poimijoita Thaimaasta asti. Mutta siinä naapuri ei nähnyt mitään ongelmaa, että haki samasta maasta vaimon.” Muitakin oivalluksia nousee aiheesta: ”Sen verran ymmärsin, ettei marjanpoimiminen ole mitään verrattuna riisipellolla kykkimiseen. Hän myy marjat ja sienet torilla ja lähetti myyntirahat kotimaahan, vanhemmilleen ja sisaruksilleen. Ihan oli samalla asialla kuin minun isoisoisoäitini Hilma, joka lähetti 1900-luvun vaihteessa Misikanissa ansaitsemansa dollarit kotiin.”

Aika monessa kohtaa Kyrö leikkaa yksityisestä huomiosta yleiseen, kuten tarinassa Kalan kylmäketju. Pihaan ajava kalanmyyjä myy Alaskassa pyydettyä kalaa. Tästäkös Mielensäpahoittaja hermostuu, vieressä kun on kalaisa järvi. Näitä ilmiöitä ihmettelee alla viisikymppinenkin eikä voi muuta kuin nyökytellä samanmielisyyttään.

Kyröllä on mainio kyky lohkaista vitsikkäästi mutta samalla hyvin eleettömästi ja hienovaraisesti. Välillä on pakko naurahtaa ääneenkin tämän kultaisen pässinpäävanhuksen toilailuille ja suorapuheisuudelle. ” Mistä semmoinen tulee, että spakuttia pitää syödä lusikalla ja haarukalla? Kyllä on lusikka kiisselille.”

Luin tämän kakkososan ihan kirjaversiona, vaikka kirjakaupassa oli saatavana äänikirjakin. Sekin pitää kyllä vielä kuunnella, sillä Antti Litjan loistava luenta antaa näihin vielä oman lisäsäväyksensä. Vaikka ei silti, kuulin Litjan lukevan nämä näinkin päässäni, niin vahvasti olen yhdistänyt alitajunnassani Litjan ja Mielensäpahoittajan. Kirjan puutteena on vain sisällysluettelo, jota ei ole. Sen tilalla on lopussa luettelo Tuomas Kyrön julkaisuista ja palkinnoista ja palkintoehdokkuuksista. Kiva sekin, mutta kyllä ei korvaa sisällysluetteloa.
Kiva idea on myös kirjan keskellä oleva kuvaliite, jossa on joukko valokuvia. Niissä kuvataan vanhoja työtapoja, esimerkiksi sian lahtausta, ja vieressä on Mielensäpahoittajan kuvateksti. Mukana on myös esimerkiksi 70-luvulla muodissa olleita reseptikortteja. Muistatteko?

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike
WSOY 2012. 130 s.


Muita blogiarvioita: Sanna.

13 kommenttia:

  1. En uskaltanut lukea pitemmälle kuin että kyllä et pettynyt! Hyvä, tuskin maltan odottaa!

    VastaaPoista
  2. Oi voi, täällä on vielä ensimmäinenkin lukematta, kun ei ole sattunut kirjastossa vielä kohdalle.

    Rakastan reseptikortteja! Vuosi sitten ostin sellaisen ison pakkauksen ja juuri eilen löysin pienemmän laatikon. Enhän mä niistä mitään kokkaillut ole, mutta niitä on mukava katsella :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa! Minäkin odotan innolla että saan tämän käsiini ja pääsen lukemaan ja nauramaan :)

    VastaaPoista
  4. Tämän voisin vaikka ostaa... kiitos kun vahvistit positiviisia aavistuksiani! :-)

    VastaaPoista
  5. Minullakin on kieltämättä hiukan ennakkoluuloja jatko-osia kohtaan, mutta tuleehan tämä varmasti luettua. Heti nauratti tuo spakutti-lainaus :D

    VastaaPoista
  6. Minä olen tosi hidas kun ykkösosakin on vielä lukematta!

    Mutta miksihän tässä on "ruskeakastike". Kun minä kyllä kirjoittaisin että "ruskea kastike". Vaikka ruskea kastike on oma käsitteensä (siis se voi-jauho kastike josta tulee ruskeaa), niin ei minusta ruskea kastike silti ole yhdyssana.

    VastaaPoista
  7. Pakko päästä lukemaan tämäkin :D Mielensäpahoittaja nauratti kovin, kun sen luin, ja tämä kuulostaa yhtä hyvältä!

    VastaaPoista
  8. En uskaltanut kuin vilkuilla, tämä on ehdottomasti luettava sillä Mielensäpahoittaja oli niin loistava :) Minäkin luin sen myöhäisherännäisenä.

    VastaaPoista
  9. Minäkään en voinut lukea tekstiäsi kunnolla, silmäilin vain sen verran että lukukokemus oli sinulle mieluisa! :) Odotan saavani tämän pian käsiini, ja luulen että minullakin tämä kiilaa kaiken muun ohi. :)

    Mielensäpahoittaja oli <3

    VastaaPoista
  10. Äidilläni on noita reseptikortteja, niistä tulee aina lapsuus mieleen kun niitä tuli katseltua. Koskaan en kyllä muista äitini niistä (ainakaan suoraan) mitään ohjeita ottaneen ;)

    Tuli ihan pala kurkkuun tätä tekstiäsi lukiessa, sillä Mielensäpahoittaja oli minulle tosi iso lukukokemus viime syksynä (myöhäisherännäinen siis täälläkin) hauskuutensa, terävyytensä, lempeytensä ja koskettavuutensa takia. Hyvä kuulla, että jatko-osa on kelvollinen. Luulenpa hankkivani sen itselleni pikapuoliin.

    VastaaPoista
  11. Tykkäsin Mielensäpahoittajasti sen verran kovasti, että kyllä minä varmaan mieleni pahoitan JOS jätän tämän lukematta, eli en jätä :)

    VastaaPoista
  12. Nyt vasta löytäydyin tänne sinun Mielensäpahoittajan tunnelmiin. Nyökytellä piti minunkin, kun ajatuksiasi luin. Hyvin olet kuvannut kirjaa ja lukukokemusta.

    Vaikka viihdyin hyvin jälleen Mielensäpahoittajan luona, ruokateema puristi. Kyllä tuntui paikoin vähän teennäiseltä, että Mielensäpahoittaja olisi vallan innostunut tuossa määrin köökissään hääräämään. Ja Sallan tavoin meinasi mennä minullakin ruskeakastike vallan erikseen. Kookkakoolaakaan en niellyt ihan nikottelematta.

    Mutta jotakin lämpimän inhimillistä on hahmossa, joka tarkastelee ympäristöään ihmetellen. Puhutteleehan se.

    VastaaPoista